Me ei olla mestareita, ystäväiseni

SM, MM, European Open, Crufts... arvokisojen laskemiseen ei yhden käden sormet riitä. Näiden lisäksi on olemassa kisat, joiden portit eivät tavalliselle tallaajalle aukea, ei vaikka kilpailukirjan sivut olisivat merkinnöistä hapertuneet (sivuhuomautuksena mainittakoot, että oma kirja on vielä vuosienkin jälkeen aika priimassa kunnossa). Näihin kisoihin pääsylippu on vain näillä Jumalan omaksi kuvaksi luomillaan otuksilla; springerspanieleilla. Aika paksua tekstiä agnostikolta mutta mitäpä sitä ei lennokkaan aloituskappaleen eteen tekisi.

Janakkalassa kisajärjestelyt toimivat hyvin ja Ritva Herralan radat olivat hyvin laaditut. B-radalla kompastuskiveksi osui puomin leijeröinti. Koira ohjattiin puomin alittavaan putkeen ohjaajan jäädessä puomin toiselle puolelle. "Ohjaa joka este" latteutta toistellen putken jälkeinen hyppy olisi vaatinut tiukemman käskytyksen ja näytön. Punavalkoinen tykinkuula (meidän kamera jotenkin hidastaa liikettä älkää kiinnittäkö siihen huomiota)sujahti esteen ohi ratatyöntekijän taskulle ja walspuliinin takaisin kutsumiseen menikin sitten ikuisuus. Pientä lapsusta lukuunottamatta rata valoi uskoa tulevaan.

A-radalla panokset nostettiin tappiin. Nyt ei riittäisi normisuoritus (hylly kolmannella esteellä ja mäkkärin kautta kotiin)vaan meidän pitäisi olla ihan liekeissä, sen verran nopsia rotutovereita Fridalla näytti olevan. Medit olivat tunteja aikaisemmin sahanneet samaa A-rataa joten radan kuviot olivat tutut. Ensimmäisellä käännöksellä ohjaus oli kuitenkin löysähkö ja walspanderi livahti kierrosta huti. Olin jo puolivälissä seuraavaa estettä enkä enää lähtenyt korjaamaan. Itse en vain ymmärrä tilannetta jossa lähdetään korjaamaan jotain estettä koiran vauhdin ja fiiliksen kustannuksella. Tuloksen kannalta on kuitenkin yhdentekevää onko sarakkeessa yliaikavitonen tai hylly. Loppurata etenikin paineettomasti suunnitelman mukaisesti. Fridan suoritusvarmuus on aina kysymysmerkkinä ilmassa ja vietit vie ärsykeherkkää koiraa kuin pullerot kinuskikakkua kahvipöydästä. Nyt kuitenki walspukka teki rataa hyvin ja hyllystä huolimatta saatiin kelvollinen urheilusuoritus aikaiseksi.

Maksien springermestaruus meni walspa-Börjelle. Börje eteni kertaluokkaa tai paria Fridaa nopeammin, joten eipä lopputulos olisi muuttunut vaikka ei oltaisikaan hyllytetty.  Hieno koira! Maksi kolmoset ovat perinteisesti paimenkoirien hallitsemia luokkia. Piristävää välillä nähdä roppakaupalla muitakin rotuja. Springereitten lisäksi tollereilla oli keskinäiset skabat samoissa kisoissa.

Fridan agilityurasta on todettava se, että kisoja on varmasti enemmän takana kuin edessä. Motivaation repiminen kolmosluokassa kisaamiseen on aika kiven takana ja luonnollisesti Fridan ikäkin pitää huomioida.  Ei mitään hajua hommaanko edes lisenssiä ensikaudeksi, treenaamista jollain tasolla ainakin jatketaan.

B-Rata
http://youtu.be/aKfF-JVKH_k

A-Rata 
http://youtu.be/JFD6FtmCHpY