lauantai 22. kesäkuuta 2013

Tuorlan terveiset

Mukava juhannusaatto takana Tuorlan kisoissa! Sää suosi, hyvä tunnelma ja ihana paikka muutenkin. Oltiin koko perheen voimin (Frida tosin jäi mummolaan) ja homma toimi loistavasti. Vaikka radoilla oli hienosäätöä, oon ihan tyytyväinen, jopa HYL -rataan. Fiilikset ratojen jälkeen oli hyvät virheistä huolimatta, sain flunssasta huolimatta pidettyä radat kasassa.Tavoitteena kisoihin lähdettäessä oli varmat lähdöt ja kontaktit ja niissä onnistuttiin. Takaakierto-niistot treeniin ja paikoitellen olin myöhässä josta toi hyppärin kieltokin aiheutui... Agiradan hylly tuli kohdassa jota mietin pitkään, lähdenkö tekemään takaakierto-niistoa vasemman siivekkeen ympäri vai valssaanko oikealle siivekkeelle (jota varmaan kukaan muu ei tehnyt...) Vasemmalla oli putki niin hilkulla että ajattelin kokeilla toista kautta, no ainakin uskalsin kokeilla :) Näillä radoilla oli nyt sitä fiilistä, joka välillä on ollut kateissa, tekemisen meininkiä!



sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

SM-debyytti

Kirkkonummen SM-kisat siis plakkarissa. Onnistumisia ei juuri omalla osalla päästy näkemään, mutta uskoisin että aika kultaa muistot tai jotain sinnepäin.

Perjantai-illan radat oli aika haastavia...eka agirata kosahti jo alkumetreillä, lähdin liikkeelle liian rivakasti hypyltä ja Stella lähti mukaan hyppäämättä. Sitten putki houkutti enemmän kuin kepit ja sinnekin piti livahtaa. Olikohan muuta, joo, loppusuoralla jäi jotain välistä mutta enpä sitä siinä kohtaa pahemmin enää noteerannut.

Toka hyppis oli jokseenkin kauhua herättävä. Lähinnä loppusuora sai oksennuksen maun suuhun. Melkein selvittiin. Rata oli oikeastaan meille ihan ok, mutta pituutta en muistanut kunnolla ohjata, Stella tuli ohi ja tein jotain korjauksen tynkää josta tulikin sitten hylly. Loppusuoraa en enää jaksanut tsempata. Hyi mua!

Lauantaille tarjottiin paikkaa joukkueradan nollakoiraksi. Ihmettelen vieläkin kuka tällaista on saanut päähänsä. Kieltäydyin kohteliaasti, ehkä ihan syystä.

Sunnuntain yksilö-SM rata näytti tosi mukavalta ja meille sopivalta. No eipä sitten sopinutkaan. Omasta mielestä mun vire oli ihan ok, hyvä tsemppi päällä mutta kalkkiviivalle astuessa olis pitänyt olla itse ehkä vielä piirun verran terävämpi ohjauksessa. Koska Stella kävi ihan kierroksilla! Tollaista hiipimistä ei ole koskaan vielä ollut! Väärään putkeen paineli tukka (ne muutamat karvat mitä sillä on) todellakin putkella! Mulla meni pakka aika totaalisen sekaisin ja siinäpä se SM-debyytti sitten oli. Mä hain Stellan tosi aikasin rata-alueelle kun halusin olla ajoissa (30 lähtönumeroa ennen oli ehkä hitusen liioiteltua) ja kaipa tuo koira vaan herkästi syttyy kun näkee toisten menoa. Silmälaput ja korvatulpat? Jatkossa tuo hiipiminen saa todellakin loppua ja todellakin yritän edes joskus ohjata radan loppuun asti virheistä huolimatta.

Mutta kaikesta räpellyksestä huolimatta oli kivat skabat. Selvittiin jotenkuten ja se nyt oli oikeesti aika realistinen tavoite meidän nollaprosentilla. Hienoa oli kuitenkin olla mukana, kepo osoitti olevansa ihan kehityskelpoinen ja ennenkaikkea olen ylpeä meidän teltasta joka piti meidät kaikki kuivana kaikissa olosuhteissa! Ja Stellasta myös, se on hieno koira.






Videot tulee ehkä jossain vaiheessa.



keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

2pv 10t 36min 35s

Eikä vielä tunnu missään! Viikko ollut niin kiireinen, ettei ole hirveesti ehtinyt tulevaa viikonloppua miettiä. Perjantaina tsekataan kisapaikka parilla startilla, tänhetkisen ennusteen mukaan mukavassa vesisateessa, tuleepahan sekin koettua! Lauantaille tuli tarjous joukkuekisan nollakoiraksi, mutta koska paikalla ei tuolloin olla, jää houkutteleva tarjous käyttämättä. Ja sunnuntaina on vaan niin makeeta olla mukana, ekat äsämmät, ihan superhienoa!

Viime viikonloppuna käytiin epiksessä hiomassa starttiasetelmaa ja kontakteja. Puomi on vieläkin vähän puolvillanen, en oo ihan tyytyväinen mutta näillä mennään. Juhannuksena on tarkoitus lähteä Tuorlaan koko perheen voimin, toivottavasti säät suosii. Mutta ensin tää viikonloppu, seuraavat päivitykset sitten kisatunnelmista!




sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Kesärientoja


Shetlannin lintukoira palaa mantereelle, meriharakka-Stella 1-0. Huomaa fiksu spanieli joka on ulkoistanut kaikki liikaa fyysistä ponnistelua vaativat ulkohommat pikkusisarelleen.