maanantai 1. huhtikuuta 2013

ATT 31.3

Ultimate kisapäivä takana! Lähinnä siltä kantilta, että olimme molemmat Kaitsun kanssa kisaamassa. Lähtö kotoa klo 10 ja takaisin 22.30. Pointsit koirille, hyvin jaksoivat ja itseasiassa perheriitojakaan ei pahemmin päässyt syntymään. Hauska päivä, hyvä me!

Eka rata Heidi Viitaniemen hyppis. Eka rima tippui ja sitten Stella valkkas muurin kohdassa josta olisi pitänyt kääntyä takaakiertohypylle. Suunnittelin ottavani koiran haltuun pienellä puolivalssilla ja siitä sitten pakkovalssiin. Radan jälkeen tuli heti mieleen että vastakäännös olisi voinut olla ihan toimiva ratkaisu. Ja täytyy kokeilla myös ihan hypylle lähetystä ja siitä niistoa, mutta epäilen että pelkällä lähetyksellä hyppy valuu ja muuri on liian hilkulla. Tästä siis hyl.



Toka rata agirata. Ihan hyvä rata, ennen puomia olisin tietysti voinut valssata niin olisi päässyt paremmin vedättämään koiraa puomilla. Tästä nolla -10,57 ja sij. 2.


Vikalla radalla vaihtui tuomari, Jarno Jämsän agirata. Tykkäsin kovin radasta. Tässä vaihdoin rataantutustumisen jälkeen suunnitelmaa ja se sitten kosahtikin. Olin suunnitellut kieltokohtaan lähetyksen ekalle hypylle ja pakkovalssin tokalle. Rataantutustumisen jälkeen rupesin ajattelemaan sen hidastavan turhaan koiraa joten persjättinnostuksissani vaihdoin sen persjätöksi. Paremmin olisi pitänyt näyttää, ohjata eikä olettaa. Ihan perusvalssaukset olisi tässä varmaan toimineet kivasti. Puomi tällä radalla oli siinä ja siinä, okei annoin nopsan vapautuksen mutta oliko varaslähtö, ehkä. Ihan hyvä huomata että näitäkin sattuu. Tästä 5vp, -6,12 sij. 9. Tuosta ylimääräisestä pyöräytyksestä huolimatta aika oli hyvä ja pari sekuntia kärkeen. Mukava huomata että onnistuessa ollaan ihan kärkisakissa :)


Yleisesti ihan hyviä ratoja ja hyvä meininki. Viimeksi kisaratoja on kuvattu joskus syyskuussa ja koira pentelehän hiipii lähdöissä! Mulla ei ole ollut siitä mitään havaintoa. Hyvä tiedostaa, mutta en aio ottaa liikaa stressiä tästä.

Laitan Kaitsunkin videot tähän samaan syssyyn, heilläkin mukava meininki.

Rata C


Rata A




2 kommenttia:

  1. Kommentit omista videoista:

    A -radalla oltiin aika hyvässä vireessä. Kontaktit on meidän perisynti. Puomin jälkeisen loikkauksen jälkeen pakka meni sekaisin ja seuraavalla esteellä tuli kielto. Tästä huolimatta aika jäi 0,49 alle ihanneajan. Kiva.

    B -radalla Frida lähti hyppäämään ekaa estettä liian aikaisin ja sen takajalat kolahti riman päälle. Siihen loppui walspan kiinnostus ja pienen mutkan jälkeen juostiin ulos radalta. Tästä urheilusuorituksesta ei löydy videota.

    C -hyppyrataan tultaessa koira ja ehkä jopa ohjaajakin olivat skarpanneet. Suht. vaikea keppikulma koitui kohtaloksi ja Frida porhalsi tunneliin. Loppurata meni suunnitelmien mukaisesti ja päivästä jäi suht. postiivinen fiilis.

    VastaaPoista
  2. Hienoa nähdä Frida tekevän noin innolla töitä. Noihin ratoihin saat olla tyytyväinen. Treeniä vaan kontaktien suhteen molemmille. En tiedä kestäiskö Stella lähtötreenin tiukkaa kurinpalautusta, sehän ei kuitenkaan lähde tekeen rataa. Ei kannata tehdä ongelmaa asiasta, joka ei ole ongelma :-)Onnittelut vielä tuloksista.

    VastaaPoista