Sunnuntaina oli sekä Uudenmaan piirimestaruuskisat Nummelassa että Eläköön Koirat -kutsukisa Helsingin Olympiastadionilla. Päästiin varasijoilta stadikalle ja hiukan jännitti ehditäänkö/jaksetaanko molempiin... Helpostihan se kävi! Parasta kaikessa on todellakin se, että yhteistyö on aika hyvällä mallilla tällä hetkellä ja Stella on hyvässä kunnossa. Päivän viimeisellä radalla otettiin vielä voitto, vaikka se nyt ei stadikan karkeloissa palkinnoille riittänytkään. Mutta paukkuja on! Stellan kanssa on tällä hetkellä ihan älyttömän kivaa kisata! Ja Stadion, se oli taas näitä liikkispaikkoja, missä melkein itku pääsi jo ilosta olla mukana.
pm-kisat hyppyrata sij 3/62
pm-kisat agilityrata sij 2/62
Yhteistuloksissa medien piirimestaruuteen!
Stadikan hyppyrata HYL
Stadikan agilityrata 1/11
Suht hyvässä seurassa.
Muutaman kerran täytyy tässä vaiheessa vahvistaa kontakteja ja tsempata itsensä ohjaamaan kunnolla loppuun asti, vähän valahti nuo ainakin pm-radat lopussa. Mutta eiköhän se tästä, palaillaan!
Alkuun pikapäivitykset edeltävistä kisoista. Karsinnoista hylly ja vitonen, Raumalta tripla sijoilla 2,1 ja 3. Summaukseksi voisi sanoa, että kylläisenä ei kovaa tulosta tule...
Päästiin siis Stellan kanssa EO joukkueeseen ja matka kävi kohti suurta saksanmaata! Lennettiin Muncheniin ja sieltä vuokrattiin auto, jolla liikuimme baijerissa viikon verran. Kisat oli Riedenissä, joten siellä luonnollisesti vietettiin eniten aikaa.
Stella ja Ruu lastaustunnelmissa Helsinki-Vantaalla.
Stellahan ei koskaan aiemmin ole lentokoneessa matkannut ja itse olen joskus vannonut että koiraani en ruumaan pistä...vannomatta paras. Matka meni hyvin, ihan stellamaisesti hiukan levotonta oli ennen koiran luovutusta kentällä. Boksi kärrättiin Munchenissä ihan matkatavarahihnan viereen ja kovin oli hiljaista. Koira oli kuitenkin kaikkia ennakko-odotuksiani vastoin elossa ja hyvinvoiva ja lähinnä ihmetteli mun ylitsevuotavia ilosanoja.
Autonvuokraus olikin sitten hauskaa heti alkuun. Herzillä oli kilometrin jono "high season"... ja kun vihdoin päästiin tiskille ei varattua farmaria ollutkaan saatavilla "high season"... noh, saatiin pikkubussi, kelpas ajella! Paitsi lentokentän parkkihallissa ja autobaanan ohituskaistalla.
Das auto ja matkaevästä.
Kisapaikkana oli Riedenissä Gut Matheshof, jossa järjestettiin myös vuoden 2010 MM-kisat. Hotellia, mökkiä, majataloa, 12 000 katsojan hiekkapohja-areena ja hiekkakentät ulkona, joilla myös EO-kisat käytiin. Hiekka oli todella hienoa, siinä oli mukana jotain kuitua, mutta pehmoista oli! Koirat liikkuivat hyvin, Stella tuntui lähes lentävän, mutta oma liikkuminen ei aina ollut niin sulavaa. Lämpötila toi omat haasteet nesteytykseen, lämppään, jäähkään ja olemiseen ylipäätään.
+36 lämpötila varjossa...
Kisat alkoivat torstaina eläinlääkärin tarkastuksella, harjoituksilla ja avajaisilla. Erittäin hyvä lääkärintarkastus omasta mielestä, ell tutki pöydällä ihan huolellisesti ja sen jälkeen toinen vielä katsoi koiran liikkeet ravissa. Harkka oli koko joukkeelle 10 min mutta se riitti ihan hyvin, jäi hyvä fiilis, Stella meni lujaa.
Kisat alkoivat perjantaina joukkuekisalla. Tehtiin ok nolla ja sitten sellainen ihan pöljä hylly. Joukkeen yhteistulos ei valitettavasti riittänyt finaaleihin, mutta meillä oli kyllä ihan superhyvä tiimi! Vieläkin hymyilyttää, oli ilo olla osana juuri tätä joukketta :)
Joukkuetoverit
Stella joukkue hyppyrata
Stella joukkue agirata
Lauantaina oli yksilökisojen vuoro. Aamulla oli molemmat rataantutustumiset, agiradan suoritus aamupäivällä ja hyppyrata vasta klo 18. Se toi haasteita. Muutenkin näissä kisoissa tuli aika paljon ajatuksia siitä mitä pitää treenata ja miten... erilaisilla pohjilla, pitkillä esteväleillä, epäluonnollisissa linjoissa olevilla hypyillä, välttää yliohjaamista, opetella liikkumaan, rytmittämään ja silti mennä lujaa. Agirata oli muuten ihan hyvä, mutta oma valssi valuu ihan väärään paikkaan renkaan jälkeen ja Stella nappasi ylimääräisen hypyn. Hyppyrata oli se, mikä jäi hitusen kaivelemaan, alku oli sellainen mitä mietin ihan todella paljon ja päädyin takaaleikkaukseen ja huonostihan siinä kävi kun oma liike vei kohti väärää estettä. Omat jalat oli sen verran tahmaiset, että epäilin ehtimistä pakkovalssista persjättöön seuraavan esteen taa, se olisi ollut varmasti normiolosuhteissa (ja kaikissa muissakin) huomattavasti parempi vaihtoehto. Sen verran kova lataus näissä skaboissa kai oli, että hyllyn jälkeen oli vaikea pitää pakka kasassa. Puolitehoilla ei ollut mitään jakoa ja koira teki omat valinnat.
...Jatkoa seuraa kunhan videot saadaan ladattua...
Ei oikein vieläkään sanat riitä kuvailemaan Oulun SM-viikonloppua. Hetki pitää vielä koota ajatuksia ennen suurempia analyysejä, mutta jotenkin näin se meni:
Niin, toukokuuta elellään ja blogi toivottavasti heräilee talviunilta. Yhden postauksen aihe voisi todellakin olla miten yhdistää perhe, lasten harrastukset (jalkapallo, musiikkileikkikoulu, sähly, tennis, yleisurheilu, tanssi, kiipeily, huilunsoitto), vuorotyö ja koiraharrastus...Toinen postaus voisi käsitellä Dharmaa, josta nyt näyttää ihan kelpo koira tulevan vaikka onkin kovin pieni ja sirpakka mutta on se enemmän jo koira kuin marsu. Mutta teen nyt pientä yhteenvetoa vaikka alkuun missä mennään.
Stellan kanssa on kisattu vaihtelevalla menestyksellä. Kunnon treenit on ehkä jääneet liian vähälle, koira on liukkaalla tuulella ja ohjaaja koomaa välillä, hyllyjä on tullut. Huhtikuun alusta ollaan kisattu kuudet kisat, joista viisi voittonollaa eli jos koomaukset saadaan vähemmälle niin toivoa on. Vielä on tarkoitus kirmata yhdet ennen SM-kisoja. Stellan kanssa päästiin myös edustamaan Suomea heinäkuun EO-kisoihin Saksaan, eli jännää on tiedossa!
Dharma on saanut kasvaa rauhassa, ollaan käyty pentueskaria ja tokon alkeita ja ylipäätään rakennettu yhteistyötä. Katsellaan mitä siitä isona tulee. Ikää on nyt 4,5kk ja korkeutta 31cm eli aika pikkutirriäinenhän se on.
Frida täytti jo yhdeksän vuotta ja elelee aika lunkisti. Nauttii vielä agilitystäkin, tehdään välillä vähän virkistykseksi kun se kuitenkin aina kentälle haluaa.
Blogihiljaisuuteen on syy. Dharma. Se saapui meille helmikuun lopussa ja pisti pakan sekaisin. Se on pieni, pippurinen ja ihan erilainen kuin aiemmat. Se sopeutui koiralaumaan hyvin ja on ottanut meidät ihmisetkin jo pikkuhiljaa omikseen. Se ei pysy paikoillaan eli pentukuvat...noh ne on vähintäänkin epämääräsiä. Dharmassa on taas erilaista haastetta, särmää ja sen katse on erikoisen musta ja syvä. Se on pieni, mutta se on oppinut syömään ja että ruoan eteen kannattaa ponnistella. Se repii lelut, jyrsii sohvaa ja roikkuu lahkeessa. Se kiipeilee sohvan selkänojalla, säkkituolilla ja pomppii tasajalkaa lelulaatikossa. Haukkuu häntä pystyssä ohikulkijat ja vaanii isoja koiria puskien takana. Stellan häntä on kokenut kovia, se on entistä karvattomampi. Fridan auktoriteettii riittää ainakin toistaiseksi torjumaan kaikki hyökkäysyritykset. Mutta kaikista haasteista huolimatta, se on ihan mainio pikkukoira!
Halivaaran Uudenvuoden Taika aka Dharma 15 viikkoa.
Laskin nollaprosentin, koska kertoo se aina jotakin. Ei kaikkea, mutta jotakin olennaista kuitenkin. Vuonna 2012 se oli 21%, vuonna 2013 38% ja vuonna 2014 51%. Meillä oli hyvä vuosi. Kehitystä tapahtui, uskallettiin mennä täysillä ja virheitä pelkäämättä. Mulle agility on hyvin vahvasti myös fiilislaji, ja parhaat muistot on juuri niitä, joissa on vain minä ja koira ja täydellinen keskittyminen. Siitä haluan oppia lisää vuonna 2015.
Viime vuonna Stella saavutti Suomen hyppyvalion tittelin, osallistui SM-kisoihin, joista joukkuehopeaa ja tulos yksilökisasta, pääsi MM-karsinnoissa jatkoon toiselle päivälle ja tehtiin kisoissa neljä hyvää rataa viidestä. En koskaan unohda SM-joukkuekisan maaliintuloa. Se oli jotain sanoinkuvaamatonta. Se koko päivä oli. MM-karsinnoissa oli erityisen upea fiilis, sähköinen, kaikki teki niin täysillä kuin ikinä osasivat. Me oltiin siinä joukossa mukana, ihan siinä missä ne muutkin. Olen oppinut nauttimaan isoista kisoistakin, siitä kun väreet menee pitkin selkärankaa. Odotuksesta. Milloin pääsee radalle. Tekemään sitä mistä nauttii.
Eniten nautin terveestä koirasta. Vuosi on opettanut paljon. Realiteeteista, siitä mikä oikeasti merkitsee. Jos agility Stellan kanssa loppuu huomenna, sille ei voi mitään. Niin voi käydä. Kenelle vaan.
Mitä odotan vuodelta 2015? Toivon pelkästään että saan treenata ja kisata Stellan kanssa, yhdessä, niin täysillä kun meistä ikinä lähtee. Ensimmäistä kertaa tuntuu vaikealta asettaa tavoitteita. Se tunne, adrenaliini veressä, täydellinen keskittyminen suoritukseen, se on mun tavoite. Tervetuloa vuosi 2015.
