Syysskabat Purinalla

Olipahan iltapäivä Purinalla. Onneksi sain Kaitsun mukaan, joka kiitettävästi handlasi niin Helsingin liikennejärjestelyt kuin muutkin apumiehen kisavelvoitteetkin. Bonuksena pääsi katsomaan livenä huippujen ratasuorituksia, reilua siis kaikinpuolin. Meillä oli kolme rataa ja ne oli kyllä kaukana täydellisistä, joka radalla olin enemmän tai vähemmän askeleen jäljessä sieltä missä piti ja rataantutustumisien jälkeen ei suunnitelmat olleet ihan veteen piirrettyjä. Mutta kyllä joskus vähemmän täydellisellä radallakin voi pärjätä ja vieläpä hyvin.

Eka rata oli kroatialaisen Goranin käsialaa. Ihan mielenkiintoinen, pituus 200m ja etenemä vaatimattomat 4,5m/s. Rimat oli tapissa ja muuriakin mittailtiin pitkään, korkealta näytti mutta sama se oli kaikille. Alussa jätin koiran vähän väärään paikkaan ja töpinöissäni annoin lähtökäskyn kun oma sijoittautuminen oli vielä vaiheessa ja hups! Sieltähän se koira tuli ja hyppäs tokan hypyn väärään suuntaan. Tiukka paikka oli putkien jälkeinen okseri-hyppykimara, oikealla ennakoinnilla olisin kyllä kerennyt sen valssinkin tekemään eikä olis tarvinnut rykäistä huonoa persjättöä siihen. Tuossa sai kyllä juosta! Yritin muistaa jotain ohjatakin, ehkä Stella luki ajatuksia koska ei tuosta huitomisesta voi mitään selvää saada. Okserista rima lenteli, tulipahan mieleen että ollaankohan koskaan okseria edes treenattu. 

Toka rata oli itävaltalaisen Friedin agirata. Mietin kovin tuota puominjälkeistä elämää, ja ajattelin turvautua tuollaiseen "helppo nolla" vaihtoehtoon. Ei ihan mennyt niinkuin strömsöössä. Täytyy kokeilla tuota vielä ja muitakin ohjausvaihtoehtoja hyppysuoran takaakiertoon, poispäinkääntö olisi ehkä syytä opetella kunnolla jatkoa ajatellen. Mutta kyllä nää ulkomaan tuomarit ainakin oksereista tykkää, niitä tuntui tulevan kokoajan eteen. Lentokeinu tuli puskista! Kisavire on näköjään eri kuin treenivire.

Kolmas rata oli Muotkan agirata. Vähän varmisteluksi meni ja ohjaukset oli välillä hiukan hätäisiä. Mutta sen niin väliä sillä ratavirheitä ei tullut, aika oli ihan hyvä ja uskomatonta mutta totta se riitti tälläkertaa ykköspallille! Huh huh! Että me voitettiin medi3 virallinen kisa! Saatiin agilitysertifikaatti! Melkein kyynel vierähti kun tuloslistalta asian tajusin (mutta ei nyt sentään). Mutta olihan upea fiilis palkintopallilla ja on vieläkin. Ylpeä olen itsestäni ja koirasta joka aina antaa kaikkensa ja myös kaikista taustajoukoista jotka ovat edesauttaneet yhden unelman toteutumista. Kiitos!