lauantai 19. joulukuuta 2015

Joulunaikaa

Stella kisasi joulukuussa parit kisat, ATT:lla vähän huonolla draivilla pari nollaa sijoituksilla 2 ja 4. TSAUlla paremmalla draivilla pari keppivirhettä ja yksi rata jolla ohjaaja oli suunnitellut pikkasen liikaa persjättöjä taitotasoon nähden, ei siis merkintöjä kisakirjaan siltä reissulta. Stella on ekaa kertaa elämässään oireillut juoksun jälkeen jonkinlaista valeraskautta, näkyy tekemisessä pienempänä draivina ja hienoisena epävarmuutena. Keskiviikkona oli Juhan treenit ja siellä oli paikoin jo ihan ok menoa, nyt tuleekin sopivaan saumaan joulutauko ja Stella pääsee vasta tammikuun puolella esteille taas.

Dharman kanssa juoksariprojekti etenee kivasti. Matolla vielä juostaan mutta itselle on ehkä kehittymässä jonkinlainen taito a) heittää palloa b)nähdä osumia.



Ja tietysti kaiken huhkimisen jälkeen koiratkin jo kovasti odottelevat joulua ja etenkin sitä tärkeintä... jouluruokaa... Joko syödään?


keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Pikatreenit

Pikavisiitti 10min kentällä. Dharman juoksutusta, mukaan oma liike ja pallon heitto. Vaatii harjoitusta. Jospa joulupukki toisi namiautomaatin. Dharma tutustui myös renkaaseen ja Stella teki kaksi kertaa puomin hyvällä onnistumisprosentilla.

Omalle treenilistalle pallonheiton lisäksi myös kärsivällisyyttä materiaalin käsittelyn kanssa. Haussa laadukas, helppo ja yksinkertainen videoeditointiohjelma. Nyt testissä Youtuben oma editointiohjelma. Hidastus menee aika blurriksi. Kuvausvälineistökään ei toki ole maailmanluokan vehkeistöä. Pähkäily jatkuu, tavoitteena saada joku toimiva systeemi siihen mennessä kun niitä osumia aletaan kyttäämään.






sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Juoksemisen harjoittelu

Viikon kestänyt flunssa alkaa helpottaa ja tänään palautuneen äänen kunniaksi päätin käynnistää juoksukontaktiprojektin Dharman kanssa. Alkuun on tarkoitus oppia analysoimaan Dharman juoksemista ihan paljaalla maalla. Miltä sen juokseminen näyttää? Milloin se juoksee täysiä? Mikä palkka toimii parhaiten? Suorituksen kriteerinä on vaan juosta täysillä. Koska pallonheitto ei ole vahvin osaamiseni, kokeilin ensin etupalkalla (namialusta tai pallo). Namialusta oli vaikea Dharmalle hahmottaa soran seasta, joten pallolla maassa sain parhaat toistot. Kovasti houkuttaa namiautomaatin hankinta mutta katsellaan miten projekti etenee... Oma hommansa taitaa olla videointi ja analysointi, sen tajusin jo tässä vaiheessa. Muutenkin varmasti tulossa yllätyksiä matkan varrella, mutta katsotaan avoimin mielin mitä tästä tulee!



torstai 22. lokakuuta 2015

Asian ytimessä

Ollaan kolmisen kuukautta käyty säännöllisesti ratatreenissä ja uskallan väittää että se on tehnyt hyvää. Tällähetkellä meidän agility tuntuu paremmalta kuin koskaan. Haluan mennä täysillä, uskaltaa ja luottaa koiraan. Nyt on taas löytynyt hyvä fiilis, ei se toki ole kokonakaan kateissakaan ollut, mutta kesän jäljiltä oli ehkä havaittavissa pientä yliannostusta kisojen suhteen ja ehkä epätietoisuutta siitä, mihin suuntaan mennä, miten kehittyä entistä paremmaksi.

Kisoissa ollaan juostu hyviä nopsia ratoja, jopa niin vauhdikkaasti, että tehtiin Stellan kanssa ensimmäinen kontaktivirhe puomilla! Pieni järkytys... Tällä hetkellä kontaktit on kunnossa, tietty vaatii jatkuvaa ylläpitoa. Pysäytyskontakteilta vapauttaminen tuntuu olevan aikamoinen taitolaji kun kuitenkin tavoitteena on nopeat kontaktit ja rytmityksenkin kannalta nopea vapautus on mielestäni usein parempi. Alla eilisistä treeneistä pätkää jossa on mun kriteerien mukaiset hyvät pysäytyskontaktit. Näillä toivottavsti mennään Stellan kanssa, Dharmalle suunnitteilla aivan jotain muuta :)



tiistai 25. elokuuta 2015

Sunnuntaikarkeloita

Sunnuntaina oli sekä Uudenmaan piirimestaruuskisat Nummelassa että Eläköön Koirat -kutsukisa Helsingin Olympiastadionilla. Päästiin varasijoilta stadikalle ja hiukan jännitti ehditäänkö/jaksetaanko molempiin... Helpostihan se kävi! Parasta kaikessa on todellakin se, että yhteistyö on aika hyvällä mallilla tällä hetkellä ja Stella on hyvässä kunnossa. Päivän viimeisellä radalla otettiin vielä voitto, vaikka se nyt ei stadikan karkeloissa palkinnoille riittänytkään. Mutta paukkuja on! Stellan kanssa on tällä hetkellä ihan älyttömän kivaa kisata! Ja Stadion, se oli taas näitä liikkispaikkoja, missä melkein itku pääsi jo ilosta olla mukana.

pm-kisat hyppyrata sij 3/62

pm-kisat agilityrata sij 2/62

Yhteistuloksissa medien piirimestaruuteen!

Stadikan hyppyrata HYL

Stadikan agilityrata 1/11

Suht hyvässä seurassa. 

Muutaman kerran täytyy tässä vaiheessa vahvistaa kontakteja ja tsempata itsensä ohjaamaan kunnolla loppuun asti, vähän valahti nuo ainakin pm-radat lopussa. Mutta eiköhän se tästä, palaillaan!

sunnuntai 2. elokuuta 2015

EO 2015

Alkuun pikapäivitykset edeltävistä kisoista. Karsinnoista hylly ja vitonen, Raumalta tripla sijoilla 2,1 ja 3. Summaukseksi voisi sanoa, että kylläisenä ei kovaa tulosta tule...

Päästiin siis Stellan kanssa EO joukkueeseen ja matka kävi kohti suurta saksanmaata! Lennettiin Muncheniin ja sieltä vuokrattiin auto, jolla liikuimme baijerissa viikon verran. Kisat oli Riedenissä, joten siellä luonnollisesti vietettiin eniten aikaa.

Stella ja Ruu lastaustunnelmissa Helsinki-Vantaalla. 

Stellahan ei koskaan aiemmin ole lentokoneessa matkannut ja itse olen joskus vannonut että koiraani en ruumaan pistä...vannomatta paras. Matka meni hyvin, ihan stellamaisesti hiukan levotonta oli ennen koiran luovutusta kentällä. Boksi kärrättiin Munchenissä ihan matkatavarahihnan viereen ja kovin oli hiljaista. Koira oli kuitenkin kaikkia ennakko-odotuksiani vastoin elossa ja hyvinvoiva ja lähinnä ihmetteli mun ylitsevuotavia ilosanoja. 

Autonvuokraus olikin sitten hauskaa heti alkuun. Herzillä oli kilometrin jono "high season"... ja kun vihdoin päästiin tiskille ei varattua farmaria ollutkaan saatavilla "high season"... noh, saatiin pikkubussi, kelpas ajella! Paitsi lentokentän parkkihallissa ja autobaanan ohituskaistalla. 

Das auto ja matkaevästä.

Kisapaikkana oli Riedenissä Gut Matheshof, jossa järjestettiin myös vuoden 2010 MM-kisat. Hotellia, mökkiä, majataloa, 12 000 katsojan hiekkapohja-areena ja hiekkakentät ulkona, joilla myös EO-kisat käytiin. Hiekka oli todella hienoa, siinä oli mukana jotain kuitua, mutta pehmoista oli! Koirat liikkuivat hyvin, Stella tuntui lähes lentävän, mutta oma liikkuminen ei aina ollut niin sulavaa. Lämpötila toi omat haasteet nesteytykseen, lämppään, jäähkään ja olemiseen ylipäätään. 

+36 lämpötila varjossa...

Kisat alkoivat torstaina eläinlääkärin tarkastuksella, harjoituksilla ja avajaisilla. Erittäin hyvä lääkärintarkastus omasta mielestä, ell tutki pöydällä ihan huolellisesti ja sen jälkeen toinen vielä katsoi koiran liikkeet ravissa. Harkka oli koko joukkeelle 10 min mutta se riitti ihan hyvin, jäi hyvä fiilis, Stella meni lujaa. 

Kisat alkoivat perjantaina joukkuekisalla. Tehtiin ok nolla ja sitten sellainen ihan pöljä hylly. Joukkeen yhteistulos ei valitettavasti riittänyt finaaleihin, mutta meillä oli kyllä ihan superhyvä tiimi! Vieläkin hymyilyttää, oli ilo olla osana juuri tätä joukketta :) 

Joukkuetoverit 

Stella joukkue hyppyrata

Stella joukkue agirata

Lauantaina oli yksilökisojen vuoro. Aamulla oli molemmat rataantutustumiset, agiradan suoritus aamupäivällä ja hyppyrata vasta klo 18. Se toi haasteita. Muutenkin näissä kisoissa tuli aika paljon ajatuksia siitä mitä pitää treenata ja miten... erilaisilla pohjilla, pitkillä esteväleillä, epäluonnollisissa linjoissa olevilla hypyillä, välttää yliohjaamista, opetella liikkumaan, rytmittämään ja silti mennä lujaa.  Agirata oli muuten ihan hyvä, mutta oma valssi valuu ihan väärään paikkaan renkaan jälkeen ja Stella nappasi ylimääräisen hypyn. Hyppyrata oli se, mikä jäi hitusen kaivelemaan, alku oli sellainen mitä mietin ihan todella paljon ja päädyin takaaleikkaukseen ja huonostihan siinä kävi kun oma liike vei kohti väärää estettä. Omat jalat oli sen verran tahmaiset, että epäilin ehtimistä pakkovalssista persjättöön seuraavan esteen taa, se olisi ollut varmasti normiolosuhteissa (ja kaikissa muissakin) huomattavasti parempi vaihtoehto. Sen verran kova lataus näissä skaboissa kai oli, että hyllyn jälkeen oli vaikea pitää pakka kasassa. Puolitehoilla ei ollut mitään jakoa ja koira teki omat valinnat. 


...Jatkoa seuraa kunhan videot saadaan ladattua...

maanantai 6. heinäkuuta 2015

tiistai 16. kesäkuuta 2015

SM-3

Ei oikein vieläkään sanat riitä kuvailemaan Oulun SM-viikonloppua. Hetki pitää vielä koota ajatuksia ennen suurempia analyysejä, mutta jotenkin näin se meni:


Su karsintarata sij. 8/254

Su finaalirata sij. 2/50

Yhteistuloksena SM-3 !!!

maanantai 25. toukokuuta 2015

Mihin aika menee?

Niin, toukokuuta elellään ja blogi toivottavasti heräilee talviunilta. Yhden postauksen aihe voisi todellakin olla miten yhdistää perhe, lasten harrastukset (jalkapallo, musiikkileikkikoulu, sähly, tennis, yleisurheilu, tanssi, kiipeily, huilunsoitto), vuorotyö ja koiraharrastus...Toinen postaus voisi käsitellä Dharmaa, josta nyt näyttää ihan kelpo koira tulevan vaikka onkin kovin pieni ja sirpakka mutta on se enemmän jo koira kuin marsu. Mutta teen nyt pientä yhteenvetoa vaikka alkuun missä mennään.

Stellan kanssa on kisattu vaihtelevalla menestyksellä. Kunnon treenit on ehkä jääneet liian vähälle, koira on liukkaalla tuulella ja ohjaaja koomaa välillä, hyllyjä on tullut. Huhtikuun alusta ollaan kisattu kuudet kisat, joista viisi voittonollaa eli jos koomaukset saadaan vähemmälle niin toivoa on. Vielä on tarkoitus kirmata yhdet ennen SM-kisoja. Stellan kanssa päästiin myös edustamaan Suomea heinäkuun EO-kisoihin Saksaan, eli jännää on tiedossa!

Dharma on saanut kasvaa rauhassa, ollaan käyty pentueskaria ja tokon alkeita ja ylipäätään rakennettu yhteistyötä. Katsellaan mitä siitä isona tulee. Ikää on nyt 4,5kk ja korkeutta 31cm eli aika pikkutirriäinenhän se on.

Frida täytti jo yhdeksän vuotta ja elelee aika lunkisti. Nauttii vielä agilitystäkin, tehdään välillä vähän virkistykseksi kun se kuitenkin aina kentälle haluaa.






tiistai 14. huhtikuuta 2015

Dharma

Blogihiljaisuuteen on syy. Dharma. Se saapui meille helmikuun lopussa ja pisti pakan sekaisin. Se on pieni, pippurinen ja ihan erilainen kuin aiemmat. Se sopeutui koiralaumaan hyvin ja on ottanut meidät ihmisetkin jo pikkuhiljaa omikseen. Se ei pysy paikoillaan eli pentukuvat...noh ne on vähintäänkin epämääräsiä. Dharmassa on taas erilaista haastetta, särmää ja sen katse on erikoisen musta ja syvä. Se on pieni, mutta se on oppinut syömään ja että ruoan eteen kannattaa ponnistella. Se repii lelut, jyrsii sohvaa ja roikkuu lahkeessa. Se kiipeilee sohvan selkänojalla, säkkituolilla ja pomppii tasajalkaa lelulaatikossa. Haukkuu häntä pystyssä ohikulkijat ja vaanii isoja koiria puskien takana. Stellan häntä on kokenut kovia, se on entistä karvattomampi. Fridan auktoriteettii riittää ainakin toistaiseksi torjumaan kaikki hyökkäysyritykset. Mutta kaikista haasteista huolimatta, se on ihan mainio pikkukoira!



Halivaaran Uudenvuoden Taika aka Dharma 15 viikkoa.

maanantai 12. tammikuuta 2015

Vuosi 2014 pakettiin

Laskin nollaprosentin, koska kertoo se aina jotakin. Ei kaikkea, mutta jotakin olennaista kuitenkin. Vuonna 2012 se oli 21%, vuonna 2013 38% ja vuonna 2014 51%. Meillä oli hyvä vuosi. Kehitystä tapahtui, uskallettiin mennä täysillä ja virheitä pelkäämättä. Mulle agility on hyvin vahvasti myös fiilislaji, ja parhaat muistot on juuri niitä, joissa on vain minä ja koira ja täydellinen keskittyminen. Siitä haluan oppia lisää vuonna 2015.

Viime vuonna Stella saavutti Suomen hyppyvalion tittelin, osallistui SM-kisoihin, joista joukkuehopeaa ja tulos yksilökisasta, pääsi MM-karsinnoissa jatkoon toiselle päivälle ja tehtiin kisoissa neljä hyvää rataa viidestä. En koskaan unohda SM-joukkuekisan maaliintuloa. Se oli jotain sanoinkuvaamatonta. Se koko päivä oli. MM-karsinnoissa oli erityisen upea fiilis, sähköinen, kaikki teki niin täysillä kuin ikinä osasivat. Me oltiin siinä joukossa mukana, ihan siinä missä ne muutkin. Olen oppinut nauttimaan isoista kisoistakin, siitä kun väreet menee pitkin selkärankaa. Odotuksesta. Milloin pääsee radalle. Tekemään sitä mistä nauttii.


Eniten nautin terveestä koirasta. Vuosi on opettanut paljon. Realiteeteista, siitä mikä oikeasti merkitsee. Jos agility Stellan kanssa loppuu huomenna, sille ei voi mitään. Niin voi käydä. Kenelle vaan.

Mitä odotan vuodelta 2015? Toivon pelkästään että saan treenata ja kisata Stellan kanssa, yhdessä, niin täysillä kun meistä ikinä lähtee. Ensimmäistä kertaa tuntuu vaikealta asettaa tavoitteita. Se tunne, adrenaliini veressä, täydellinen keskittyminen suoritukseen, se on mun tavoite. Tervetuloa vuosi 2015.