perjantai 14. helmikuuta 2014

Ystäväni

Paras ystävä, jota ihminen voi itselleen toivoa. Ilman pystejä ja pokaaleja, juuri sellaisena kuin olet Stella. Ja Frida, sinäkin olet suuri (hyvin persoonallinen) Ystävä. Meillä on ollut kiva päivä, ihan tavallinen, mutta kiva. Hyvää Ystävänpäivää!




lauantai 1. helmikuuta 2014

Läpi tuulen ja tuiskun triplanollaan

Kisapäivä valkeni varsin talvisissa maisemissa...Hangon ja Tammisaaren välillä meinasi usko jo loppua mutta onneksi jatkettiin matkaa. Kepo oli mukana ja takapenkki viritetty koirankuljetusmoodiin, ranskattaren takaluukku kun tuppaa tekemään tenän aina tammi-helmikuun vaihteessa.

Halusin kisaamaan juuri Batin kisoihin, Anne Saviojan radoille ei olla pitkään aikaan päästy ja Batin pääsponsori taitaa olla Mush, joka meille kelpaa paremmin kuin hyvin. Aina pitää varautua palkintoihin ;)

Ensimmäinen agirata oli varsin mukava juosta, pari käännöstä olisi voinut olla tiukempiakin. Sijoitus oli kuitenkin 1/38.


Hyppyrata alkoi hyvin, mutta vaaikeudet alkoivat niistosta ja jatkuivat valssihässäkkään...olin koiran tiellä ja vauhtia ei ollut nimeksikään. Taistelunolla, sijoitus 7/39.



Agirata tuntui ihan sairaan hyvälle, mutta mitä ihmettä vauhdinhurmaama ohjaaja päästelee suustaan...ihan törkeen aikaset vapautukset Aalta. Ei hyvä. Nyt palaan kuriin ja nuhteeseen, treeneissä nyt on aina on-offit, mutta täytyy kisoissakin yrittää pitää ne, eikä paukutella menemään. Sijoitus 1/41.



Eli treenilistalle nyt maltilliset kontaktit ja kohti uusia koitoksia hyvin mielin. Stellan kanssa on vaan ihan superkivaa treenata ja kisata, tosissaan muttei liian vakavasti :)